Search from the site
Saimme viettää pienen perheeni kanssa rentouttavia päiviä ja vastaanottaa kevättä Limingassa. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni tähän sympaattiseen kuntaan Pohjois-Pohjanmaalla, Oulun kainalossa.
Liminka on erityisen tunnettu linnuistaan, joten emme olisi voineet löytää oivallisempaa paikkaa majoittua. Liminganlahden luontokeskuksella on pysyvän Metsähallituksen lintunäyttelyn lisäksi myös ravintola-hotelli, jonka yhteen huoneista loimme ekan päivän iltana Liminka-päiviemme turvallisen kotipesän. Joutsen-teemainen huoneemme siivitteli mukaviin uniin ja aktiviteettien lomassa tapahtuvaan työntekoon. Oikea lintukoto!
Ensimmäisen päivän iltana saimme myös nauttia illallisesta luontokeskuksella, kun keittiössä loihdittiin meille herkullinen kasvisillallinen. Vauveli nuohosi lattioita lelujensa kanssa, ja me kippistelimme ruoan äärellä auringon laskiessa taivaanrantaan. Ei hassumpaa ollenkaan.
Olin jättänyt optioksi, että lähden illalla Liminganlahdelle hipsimään otsalampun valossa ja tulistelen ehkä pimeydessä jollain nuotiopaikoista. Mutta olisi pitänyt arvata, että uni vie voiton matkapäivän jälkeen.
Kun on mukana vajaa 1-vuotias aamuvirkku, ei pitkistä aamu-unista välttämättä kannata haaveilla. Tällä kertaa sain kuitenkin unelma-aamun, kun puoliso nappasi vauvan anivarhaisella kainaloonsa ja lähti hänen kanssaan tutkimusmatkalle käytävään. Minä sain jatkaa uniani. Heräsin vasta, kun hotellihuoneeseen tuotu omatoimiaamiainen oli katettu sängylle, kahvi keitetty, ja voisilmä sulanut sopivasti kuuman puuron keskelle.
Hartaasti nautitun aamiaisen jälkeen kipitimme parin kymmenen metrin päähän Metsähallituksen pysyvään näyttelyyn luontokeskuksella. Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttely oli yksi Limingan reissumme yllätyksistä. Vaikka tiesin, että Metsähallituksella on vaikuttavia näyttelyitä ympäri Suomen, yllätyin silti todella positiivisesti. Lintujen maailma nappasi mukaansa ja nautimme kovasti opastetusta kierroksestamme. Tästä tykkäisi varmasti lapsetkin, sillä näyttelyn esillepanossa on huomioitu monenmoiset vieraat.
En silti uskalla väittää, ettenkö nauttisi aina kaikista eniten, kun pääsen aitoon ulkoilmaan ja tarkkailemaan luontoa lähietäisyydeltä. Niinpä näyttelyn jälkeen suuntasimme koko kolmikon voimin hiihtelemään Liminganlahdelle. Paikallinen TOPyhä vuokrasi minulle ja puolisolle liukulumikengät, ja vauva nostettiin kantorinkkaan. Sitten vain kaikille aurinkolasit nenille ja kohti horisonttia. Maisemat Liminganlahdella ovat upeat, ja varmasti lintujen muuttosesonkeina henkeäsalpaavat, kun tuhannet linnut kansoittavat miljöötä. Kevättalvinen lahti muistutti jopa avaruudellista näkymää, kun tuuli oli piiskannut jäätä, mutta aurinko toisaalta sulattanut sen pinnalla olevaa lunta hiljalleen. Kauempana merellä näkyi pilkkijöitä ja muita seurueita aurinkoretkillään.
Iltapäivällä pienimmän päiväunet sattuivat juuri oikeaan hetkeen, sillä kädentaitoihin ja eräaktiviteetteihin keskittynyt Lakeus Outdoors ja itse yrittäjä Ilari oli varannut meille ohjelmaa Arboretumin paviljonkiin. Ensin saimme valmistaa yhdessä ahvenkeittoa. Täytyy kyllä myöntää, että oma roolimme jäi valmistuksessa juuresten paloitteluun, mikä on varmasti hyvä, sillä pitkälti Ilarin tekemä keitto paikallisista ahvenista maistui taivaalta suussa. Myös jälkiruoaksi tarjotut nuotioletut löysivät tiensä parempiin suihin. Yllätyksekseni löysin kuitenkin suurimman innon käsillä tekemisistä, kun Ilari oli valmistellut meitä varten lumipalkin veistelyä varten. Sain vahvan vision oravaveistoksesta, minkä perusteella alkoi vimmattu veistäminen sahalla, veitsellä ja jäätelökauhalla. Lopulta palviljongin edessä kökötti kuin kököttikin luminen orava. Tällaisia flow-tilakokemuksia kaipaa nykyisessä hektisessä somemaailmassa kipeästi. Aivan lapsuudenilolla.
Iltapäivällä päätimme spontaanisti lähteä vielä kävelylle Limingan Museoalueelle. Niin moni sosiaalisen median seuraaja oli vinkannut meille Vanhasta Limingasta, että halusimme uteliaina kokea sen itsekin. Ja se kyllä kannatti! Minulla ei ollut hajuakaan, miten upeita rakennuksia täällä on. Erityisesti 1800-luvulla rakennettu Pappila ja Limingan ensimmäinen kansakoulu, jossa opetus alkoi vuonna 1871, ovat vaikuttavia. Näille nurkille olisi kiva levittää kesällä piknik-viltti tai nauttia jäätelöstä. Limingan keskustassa kulkee myös kulttuuripolku, jos paikkaa haluaa lähestyä erityisesti kulttuurin siivittämänä.
Rauhallisen haahuilun jälkeen kävimme nappaamassa vielä pitsat mukaamme keskustasta ja suuntasimme takaisin lintukotoomme, Liminganlahdelle. Siellä meille oli lämmitetty sauna ja palju valmiiksi, joten vauvan nukahdettua kytkimme itkuhälyttimet päälle ja istahdimme kylmien juomien kanssa kuumaan veteen nautiskelemaan. Ympärillä myrskysi taukoamatta, mikä loi absurdin kontrastin paljun lämmölle. Paljun suojakansi meinasi karata tuulen mukana merellä, mutta onneksi saimme sen viime hetkellä kiinni. Nauroimme kyllä ajatusta, että olisimme joutuneet pompata paljusta sen perään juoksemaan uima-asuissamme. Tuuli ujelsi lahdella ja me hykertelimme löylyissä.
Nukahdimme lopulta sänkyymme saunan raukeina tuulen tuudittaessa meidät uneen.
Myös viimeinen reissupäivä aukesi aurinkoisena. Öinen myrsky oli tipotiessään, ja saimme ihailla aamiaista syödessämme heräilevää lahtea. Kävimme velä ennen auton starttaamista nauttimassa ympäristöstä ja auringosta ulkona, kunnes sanoimme heipat luontokeskukselle.
Viimeisellekin päivälle riitti nähtävää ja koettavaa. Elämäni esteettisimmän pakopelin pariin pääsimme Pitojen Helmessä, Ala-Temmeksellä. Pietilän tilan luhtiaitta toimi aikoinaan niin ruokavarastona kuin sotavankien majapaikkana. Vangit Nikolai, Konsta, ja Simeon näkivät ja kokivat kaikenlaista, myös sellaista, mikä ei kestäisi päivän valoa. Tämän tarinan pohjalta punaiseen aittaan rakennettu pakopeli oli loistava… Joskin rehellisyyden nimissä on todettava, että meidän vajaa 1-vuotias vähän terrorisoi peliämme ja kilpailuhenkisiä mieliämme konttaillen sinne tänne ja pyrkiessään pakoon samantien. Mutta ehdottomat suositteluni pakopelien ystäville tai ensikertaa sellaisiin tutustuville. Peliä ohjattiin lämmöllä ja palveluhengellä, mikä oli erityisen mukavaa.
Seuraavaksi keltainen luottoautomme löysi parkkinsa Liisanlinnasta. Tämä olikin ikimuistettava stoppi! Liisanlinnan linnanvouti, Markku ”Make” Korhonen, otti meidät linnanportilla vastaan ilolla. Jäimme heti koukkuun hänen omintakeisiin mutta mahtaviin juttuihinsa ja puhua porskutimmekin kaikesta seuraavat pari tuntia. Make päätti reilu 20 vuotta sitten rakentaa hetken mielijohteesta itse pihalleen valtavan puulinnan. Päähänpisto tuotti todella tulosta ja nyt pihalla nousee hänen vaimonsa mukaan nimetty linna vankiloineen, linnantorneineen, ruokasaleineen ja maanalaisine tunneleineen. Nyt jo eläköitynyt Make rakentaa linnaansa suurella sydämellä ja siellä leikkivät, pelaavat ja vierailevat niin lapset kuin aikuisetkin. Nokipannukahville nauroimme yhdessä, että tie millaisia unelmia sitä itsekin lähtee joskus jahtamaan: tuskin linnoja, mutta mistäs sitä koskaan tietää!
Päivän taittuessa iltapäivään, vaihtui tunnelmatkin linnoista pienempiin käsitöihin, kun ennätimme vielä vierailla TiinaMarin keramiikkapajalla lähellä Liisanlinnaa. TiinaMari tekee persoonallisia keramiikka-astioita, koristeita ja muita lahjatavaroita, ja etenkin humoristiset murresarjan tuotteet ovat ihastuttaneet asiakkaita. Itse ihastelin kaikkialle levittyvää tekemisen tunnelmaa, dreijoja ja savipaloja, jotka odottivat tarinoidensa syntyä. Tuotteista kiinnyimme erityisesti rauhanmukiin, joissa rauhankyyhky lensi keraamisella pinnalla, ja muki oli maalattu Ukrainan väreissä. Tiina kertoi myös aikeistaan rakennuttaa pajan viereen suurempi työtila, jossa järjestettäisiin tulevaisuudessa työpajoja ja muita tapahtumia – tällaiseen osallistuisin enemmän kuin mielelläni. Kerran dreijauskurssille osallistuneena tiedän, että hermoni ja mieleni kaipaavat juuri jotain sellaista.
Mukien hypistelyn jälkeen oli aika viimeiselle reissuetapille, sillä vatsojamme kurni, ja edessä olisi automatka Äkäslompoloon saakka. Tämä olikin matkan ensimmäinen paikka, jossa olimme käyneet aiemminkin, sillä Vihiluodon kala oli todettu loistavaksi pysähdyspaikaksi jo menneillä reissuillamme. Vihiluodon kala on laadukas ja tunnelmallinen kalaravintola ja tehtaanmyymälä, jossa pääsee nauttimaan päivittäin herkullisia kala-annoksia ja ostamaan herkut myös mukaan. Itse valitsin klassisen kalakeiton rieska kyytipoikana, kun taas puoliso meni kansainvälisemmin Fish & Chips -annoksellaan. Tänne oli hyvä päättää Liminka-reissumme ja tankata viimeiset maut ja tunnelmat ennen kotimatkaa.
En ollut ennen käynyt Limingassa enkä suoraan sanoen tiennyt siitä paljoakaan. Mutta näin sitä ihminen oppii ja ensi kerralla voin tulla paikalle rinta rottingilla tietäen valmiiksi jo vaikka mitä.
Kiitos mukavista kevätpäivistä!
– Henriikka Reinman / Aamukahvilla, 1.4.2022
