Visit Liminka logo

Kulttuurin ja taiteen juhlaa – Liminka on mukana kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksessa

Kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 polkaistiin käyntiin tammikuun puolessa välissä järjestetyillä avajaisfestareilla Oulun keskustassa. Myös Limingan kunnalla oli ilo olla mukana avajaishuumassa – onhan Liminka yksi kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman toteuttajista yhdessä lähes 40 muun pohjoisen kunnan kanssa.

Mistä kulttuuripääkaupunkivuodesta on kyse?

Kulttuuri-termille on olemassa lukemattomia määritelmiä. Kulttuuri on muun muassa jaettuja arvoja, käytäntöjä, toimintatapoja ja asenteita. Se on osa identiteettiämme ja ulottuu lähes jokaiselle elämän osa-alueelle. Kulttuuri sitoo meidät vahvasti historiaan, mutta nyt katse on kuitenkin tiukasti tulevaisuudessa.

Oulu2026:n pääteemana on kulttuuri-ilmastonmuutos. Äkkiseltään termi voi tuntua kaukaiselta – mutta sen pääajatusta ei ole lainkaan niin vaikea omaksua. Kulttuuri-ilmastonmuutoksen tavoitteena on tuoda kulttuuria ja taidetta näkyväksi uudella tavalla. Pyrkimyksenä on myös rikastuttaa kulttuurielämää, ruokkia luovuutta, kehittää uutta, tuoda ihmisiä yhteen ja parantaa vuorovaikutusta.

Kulttuuri on vahvasti sidoksissa yhteisöllisyyteen ja yhdessä jaettuihin kokemuksiin. Aiheesta puhuttaessa ei voi myöskään olla korostamatta kulttuurin ja taiteen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille. Tutkimukset ovat osoittaneet, että taiteisiin ja kulttuuriin osallistuminen voi parantaa hyvinvointia esimerkiksi lisäämällä positiivisia tunteita ja merkityksellisyyden tunnetta. Taide tarjoaa uusia näkökulmia, lisää luovuutta ja kohentaa mielialaa. Lisäksi sillä on positiivinen yhteys onnellisuuteen, elämänlaatuun ja mielen hyvinvointiin.

Tänä vuonna Liminka täyttyy tapahtumista. Oulu2026 -kulttuuriohjelmassa mukana olevia tapahtumia järjestävät kunnan lisäksi myös Limingan seurakunta, Limingan taidekoulu ja muut tahot. Limingassa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman avasi helmikuussa taidegraafikko Maria Markuksen I dream of mountains -näyttely Limingan kirjastolla.

Limingan kunnan omia kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietetään 1. huhtikuuta. Ohjelmaa järjestetään päivän aikana eri puolilla kuntaa ja kaiken ikäisille liminkalaisille löytyy varmasti kiinnostavaa koettavaa. Päivän lopullinen kattaus julkaistaan maaliskuun aikana, mutta eräs julkistus tehdään jo nyt. Avajaisiin saapuu esiintymään Suomen viime vuoden kuunnelluimman kappaleen ja albumin tekijä, Ares, joka konsertoi Krankka-areenalla.

Kulttuuripääkaupunkivuosi Limingassa -sivulle on koottu Limingan tapahtumat, jotka ovat osa virallista Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. Limingassa tapahtuu myös paljon muuta ympäri vuoden – tutustu tuleviin tapahtumiin Tapahtumat-sivulla.

Tavataan kulttuurin, taiteen ja tapahtumien äärellä!

Visit Liminka logoLimingan kunnan logo
Visit Finland logoPohjolan rengastie logoOulu 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki logo
#visitliminka

Seuraa meitä ja jaa elämyksesi!

Visit Liminka

Lakeustalo, Liminganraitti 10
91900 Liminka
travel@liminka.fi
y-tunnus 0186553-2

Anna palautetta
Saavutettavuusseloste
Tietosuoja