Search from the site
Visit Limingan sometilejä päivittäessä törmäsin useassa lähteessä ylitsevuotaviin kehuihin Limingan fatbike-reitin talvikunnosta. Kuvien ja tekstien selailu herätti minussa polttavan tarpeen päästä kokemaan pehmeästi kumpuilevat polut itse. Kävin ajamassa Limingan maastopyöräreiteillä ensimmäistä kertaa viime kesänä, ja silloin tarkastelussa oli lyhyt Joutsenreitti sekä pieni pätkä vaativaa fatbike-reittiä. Kokemusta talvella maastossa ajamisesta ei häpeäkseni ollut kertynyt vielä lainkaan, joten asia täytyi korjata välittömästi! Kyllähän jo pesti Pyörällä kuuhun -hankkeen projektipäällikkönä edellyttää, että minulla on omakohtaista kokemusta reiteiltä niin kesä- kuin talviolosuhteissa.
Kesältä muistin, että Limingan fatbike-reitti vaatii todellakin jo polkijalta maastopyöräilytaitoja: reitillä on paljon kantoja, kiviä, juuria ja muita pinnanmuotoja, jotka tekevät pyöräilystä teknisesti haastavan ja sykettä nostattavan suorituksen. Kesällä ajoimme testikaverini kanssa vain lyhyen pätkän kyseistä reittiä ihan kokeilumielessä, sillä halusimme nähdä, miten se eroaa helpohkosta lyhyestä Joutsenreitistä. Tiesin kuitenkin, että talvella fatbike-reitti muuttuu huomattavasti tasaisemmaksi, sillä lumi täyttää kätevästi polulla olevat kuopat ja notkelmat.
Houkuttelin liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamasen oppaakseni ja viestintäpäällikkö Anu-Maija Kärjän dokumentaristiksi - tosin totuuden nimissä on sanottava, ettei houkuttelulle juuri ollut tarvetta. Lopulta retkue täydentyi vielä kahdella muulla seikkailumielisellä työkaverilla. Pyörät vuokrattiin paikalliselta TOPyhältä ja ajopäivä sovitettiin helmikuiselle torstaille.
Ajopäivän lähestyessä tutkailimme tiiviisti sääennustetta. Harmillisesti työkiiret pakottivat lykkäämään lähtöä parhaan kelin jälkeiselle viikolle, jolloin lämpötila oli ollut plussalla jo useana peräkkäisenä päivänä. Retkeä edeltävänä päivänä ennuste muuttui suorastaan jännittäväksi: Pohjois-Pohjanmaalle oli annettu kovan tuulen varoitus ja tuulen ennustettiin puhaltavan puuskissa jopa 20 metriä sekunnissa. Optimisteinä päätimme kuitenkin kerääntyä sovittuun aikaan Liminganlahden luontokeskukselle ja tehdä lopullisen päätöksen reitille lähdöstä vasta silloin.
Torstaiaamuna sää osoittautui odotettua paremmaksi. Keli oli harmillisen harmaa ja tuultakin piisasi, mutta liikuntapalvelupäällikön sanoin "On pyöräilykelejä, ja sitten on hyviä pyoräilykelejä". Päätimme siis suunnata metsään. Pyörätie oli muuttunut nollakelien seurauksena melko liukkaaksi, mutta pito parani heti lähtöpistettä lähestyessä. Metsään suojiin päästyämme tuuliolosuhteet olivat varsin inhimilliset ja reittikin näytti pysyneen melko hyvässä kunnossa. Ennen polulle siirtymistä saimme vielä muutamia viime hetken ohjeita joukon johtajalta. Ohje kuului näin: Jos polku upottaa, laske paineita. Jos upottaa vieläkin, laske paineita. Jos upottaa vielä senkin jälkeen, käänny takaisin.
Lonkeronharmaan sään vuoksi kuvamateriaalista ei tullut aivan toivotunlaista, mutta emme antaneet sen häiritä. Alkuperäinen tavoite oli kiertää koko fatbike-reitti, mikä olisi tarkoittanut noin 20 kilometrin ajoa. Noin neljän ja puolin kilometrin jälkeen saavuimme Aarnikankaan laavulle, ja pohdimme eväiden syönnin lomassa jatkosuunnitelmaa. Vaikka ponnistelu ulkoilmassa olikin erittäin tervetullutta vaihtelua tavanomaiseen näyttöpäätteen edessä kyhjöttämiseen, vaikutti reissusta tulevan tällä tahdilla turhan pitkäkestoinen ja uuvuttava. Avoimilla paikoilla tuuli oli päässyt kasaamaan polulle lunta, joka oli suojasäässä muuttunut melko pehmoiseksi. Renkaat luisuivat sivusuunnassa eikä maakosketuksiltakaan vältytty. Metsän siimeksessä reitti oli miellyttävän napakka, mutta oppaamme tiesi edessä olevan paikkoja, joissa olosuhteet voisivat olla vähemmän optimaaliset. Suklaapalat suussa tulimme siihen tulokseen, että koko reitin kiertäminen saisi jäädä toiseen kertaan, ja suuntaisimme alkuun pienen pätkän taaksepäin ja sitten kovempaa pohjaa pitkin kohti Rantakylää.
Puikkelehdimme puiden lomassa siksakkia ensin yhtä ja sitten toista polkua pitkin. Polulla pysyminen tuotti ainakin allekirjoittaneelle välillä haasteita ja yhdessä mutkassa olinkin jo kapsahtaa katajaan. Onneksi vauhti oli maltillinen, ja ehdin hypätä pyörän päältä sivuun ilman lähempää tuttavuutta havujen kanssa. Poluilla oli myös ollut muita kulkijoita, mikä tuntui satulassa välillä melkoisena pomputuksena. Ideaalitilanteessa pyöräilijät voisivat kulkea täysin omia reittejään, mutta nykytilanteessa sopu antaa sijaa kaikille kulkijoille.
Lopulta saavutimme Rantakylän parkkipaikan, josta matka jatkui vielä teitä pitkin luontokeskukselle. Posket punoittivat lenkin jäljiltä pirteän punaisina ja mieli oli virkeä, vaikka keho tuntuikin hieman uuvahtaneelta. Eikä ihme, sillä improvisoidusta reitistä huolimatta poljettua tuli yhteensä noin 17 kilometriä! Muutaman kuukauden mittainen tauko pyöräilystä oli selvästi myös herkistänyt takalistoa, sillä pyöräilyhousuista huolimatta polun epätasaisuudet tuntuivat kirjaimellisesti nahassa. Kokemus oli kuitenkin kaikkinensa mahtava ja suunnittelimmekin jo paluumatkalla uutta retkeä keväämmällä. Tilataan sille retkelle aurinkoa ja hankikantoa!
Kirjoittaja on Pyörällä kuuhun -hankkeen Limingassa työskentelevä projektipäällikkö Katariina Huikari, joka suunnittelee jo kovaa kyytiä ensi kesän pyöräretkiä.
