Visit Liminka logo

Bongaa lintuja!

Liminganlahti on koko perheen retkikohde

Liminganlahden luontokeskus

Koko perheen retkikohde houkuttelee tutustumaan lintujen lumoavaan maailmaan ja retkeilemään yhdessä Oulun seudun hienoimmista retkikohteista. Hanhien iltalento, keväinen suokukkojen tanssi ja syksyinen kurkien lähtö saavat pään pyörälle. Liminganlahti on kansainvälisesti tunnettu ja arvokas lintuvesi sekä tärkeä muuttolintujen levähdysalue, johon voit tutustua kelillä kuin kelillä, vuoden ympäri. Kymmenet tuhannet linnut levähtävät, ruokailevat ja pesivät maankohoamisen muovaamalla alueella. Suomen parhaassa lintuluontokeskuksessa voit perehtyä kiehtovaan Metsähallituksen rakentamaan Lintujen kahdeksan vuodenaikaa -näyttelyyn, joka kertoo vuoden kulusta lintujen näkökulmasta.

Luontokeskuksen yhteydessä toimii Hotelli-Ravintola Liminganlahti, jossa voi piipahtaa kahville ja pikkupurtavalle. Luontohotellissa majoitut mukavasti luonnon keskellä ympäri vuoden. Luontokeskuksella on vuokrattavissa tiloja eri kokoisiin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Ryhmät (myös koululais- ja päiväkotiryhmät) voivat tiedustella opastuksia, ruokailuja ja sopivaa vierailuaikaa Liminganlahden myyntipalvelusta.

Maankuululle Virkkulan kaksikerroksiselle lintutornille vie 600 metriä pitkä polku, joka soveltuu myös liikuntaesteisille ja lastenvaunujen kanssa liikkuville. Alueen palveluihin kuuluvat myös nuotiopaikka sekä pieni leikkipaikka lapsille. Yksi Liminganlahden erikoisuuksista on pyörivä laavu, jonka voi asemoida tuulen tai auringon mukaan tulistelijoille sopivaksi. Parkkialueella on mahdollista majoittua asuntovaunulla tai -autolla pientä korvausta vastaan. Luontokeskuksen pihamaalta löydät lisäksi oppimisympäristö Kukkalan, jossa voit tutkia alueen kasvillisuutta sekä tutustua rantaniityn kasveihin ja elinympäristöihin. Liminganlahti on lintulajistoltaan runsas ja monimuotoinen juuri elinympäristöjen monipuolisuuden ansiosta. Parhaillaan Liminganlahdella on rakenteilla mallikosteikko, joka tarjoaa uuden oppimisympäristön kosteikkoluontoon tutustumiseksi.

Liminganlahden lintuluontokeskus innostaa aloittelijankin tutkimusretkelle lintujen lumoavaan maailmaan. Tervetuloa viipyilemään luonnon äärellä!

Aukioloajat 2026

28.2.–8.3. avoinna päivittäin klo 10–16 – Ei pöllömpää hiihtolomaviikko Liminganlahdella – katso tarkemmat tapahtumatiedot Liminganlahden Facebookin tapahtumailmoituksesta
14.–31.3. lauantai – sunnuntai klo 10–16
Pääsiäinen 3.–6.4. suljettu
7.4.–30.4. maanantai – sunnuntai klo 10–16
1.5.–18.6. maanantai – sunnuntai klo 8–18
Juhannus 19.–21.6. suljettu
22.6.–31.7. sunnuntai – keskiviikko klo 8–18, torstai – lauantai klo 8–20
1.8.–30.9. maanantai – sunnuntai klo 8–16
1.10.–31.10. lauantai – sunnuntai klo 10–16

Liminganlahden uusimmat lintuhavainnot
Visit Liminka logoLimingan kunnan logo
Visit Finland logoPohjolan rengastie logoOulu 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki logo
#visitliminka

Seuraa meitä ja jaa elämyksesi!

Visit Liminka

Lakeustalo, Liminganraitti 10
91900 Liminka
travel@liminka.fi
y-tunnus 0186553-2

Anna palautetta
Saavutettavuusseloste
Tietosuoja